Plasthill Oy aloitti toimintansa syksyllä 1996 Pyytivaaran metsäisellä rinteellä keskellä "ei mitään". Kaasisen yrittäjäpariskunnalla oli jo tuolloin tavoitteena tehdä yritystoimintaa omilla, luonnonmukaisilla ehdoilla.
Molemmille oli kerääntynyt vankka kokemus alaan ja yritystoimintaan Etelä-Suomessa.
Rohkeat investoinnit ruiskuvaluteknologiaan
Armeijalle toimitettu 48 000 kappaleen kenttäpulloerä oli yrityksen ensimmäinen tilaus. Siitä alkoi yrityksen kasvaminen useaan otteeseen laajennetuissa tiloissa, jossa toimii automatisoitujen tuotantolinjojen lisäksi muottivarasto ja muottihuollon tilat. Lisätilaa tuovat myös valmistumassa olevat uudet tilat neuvotteluun sekä henkilöstön viihtyvyyteen.
Uudet innovatiiviset komposiitit
Yritystoiminnan arvona on ollut avoimuus myös uusia toiminta- ja tuotantotapoja ajatellen. "Periaatteessa mikään ei ole mahdotonta..." on lähtökohtana asiakaslähtöisessä tuotesuunnittelussa, jossa pyritään yhdistämään tarkoituksenmukaisin materiaali, esteettinen ja toimiva tuotemuotoilu sekä ekologinen sarjavalmistus.
The Story of...the beginning.
"Useimmat alussa syntyneistä asiakassuhteista ovat jatkuneet näihin päiviin. Näemme sen arvokkaana kiitoksena työllemme. Yksi eniten valmistamiamme tuotteita lienee lähes jokaiselle tuttu kardemummaputkilon tulppa, joita olemme tähän mennessä tehneet jo yli 30 miljoonaan kappaletta."